tiistai, 26. tammikuu 2010

Purukalusto

Hei!

Äiti tarkisti meidän molempien hampaat sunnuntaina. Velilläki on yhtä hienot hampaat ku Taikurilla. Isot ja valkoset. Niillä se tykkää kirputella kaikkea kivaa, niinku Taikurin viikset poikki, äitin nilkkoja aina aamusin, äitin ranteita sylissä maatessä ja niin edelleen.

 

Taikurilla sattu pikku haveri sunnuntaina kans, sen takia se meidän hampaita tarkisteli. Eka se katto Taikurin suun kokonaan, kun sillä oli selkäkarvoissa pikkusen kuolaista verta lenkin jälkeen. Taikuri liukastu nimittäin lenkillä ku leikittiin oikein kunnolla riehakkaasti ja löi naaman maahan. Sillä tuli ikenestä pikkusen verta, mutta nyt se näyttää jo olevan ihan kunnossa taas.

Kuva on sunnuntailta ja se kipiä kohta on tuossa kulmurin edessä olevan ylähampaan juuressa. Ja kattokaa nyt miten äiti tunki sormenki Taikurin silmään!! Taikuri muka pyristeli irti, ku oli suu arkana. Seli seli sanoo Taikuri!

Noh, mutta äiti on jättäny Taikurin tossut, joita se on pukenu Velille pakkasilla tuohon sohvan käsinojalle, niin pitää rientää varastaan ne äkkiä!

Taikuri ja Veli

P.S. Onnistuttiin!!

sunnuntai, 24. tammikuu 2010

Kuvia

 

lauantai, 23. tammikuu 2010

Hyvää uutta vuotta!

Hei!

Äiskä päästi meidät taas koneelle!

Taikuri oli joulun naisissa. Sillä aikaa Veli joutu opettelemaan yksin leikkimistä ja tokoa. Ja se sai tosi paljon huomiota, kun se oli muka niin raukkana alkuun. Kuitenki, Sami ja äiti opetti Velille noutamista ja etsimistä. Se oppi ne heti ja tykkää varsinki etsimisestä, kun yleensä ne on herkkupaloja, mitä on piilotettuna.

Yleensä tähän asti sillon ku ollaan päästy juoksulenkille, se on ollu Sami joka on juossu ja äiti on ollu pyörällä. Tällä viikolla äiti käytti meidät yksin juoksulenkillä! Oltiin ihan ihmeissään enste, mutta ei se jaksanu juosta ku pätkiä välillä. Mutta onneksi käytiin pidempi lenkki sentään. Se sais kyllä opetella juokseen pitemmästi ja lujempaa. Meidän piti vähän yrittää komentaa sitä vauhtiin välillä, ku meinas hidastaa tahtia! Toisaalta välillä oli kyllä tosi kiva mennä hitaasti, ku siellä oli paljon hajuja, mitä piti tarkistaa ja merkata, kun kaikki koirat oli käyny lenkillä kun ei ollu paljoa pakkasta.

Tänään ku oltiin lähössä lenkille, äiti otti meidän lämpömanttelit esille! Hyi! Se puki ne väkisin meidän päälle ja sitten vasta laitto hihnat ja päästiin ulos. Siellä oliki tosi kylymä! Mutta kyllä mentiin urheesti ja innolla lyhyt lenkki silti! Oli tosi kiva sitte tulla takas sisälle, ku päästiin lämpimään suihkuun mahapesulle. Siinä lämpenee varpaat samalla tosi mukavasti...

Nyt sitten nukuttaaki tosi makiasti.

Terkkuja pakkasesta!

Taikuri ja Veli

perjantai, 25. syyskuu 2009

Puolen vuoden satoa

HEI!!

Äiti ei ole päästäny meitä ollenkaan koneelle puoleen vuoteen!! Ihan epäreilua!

Puolessa vuodessa Veli on kasvanu mahoton ja siitä on lähteny tosi paljon karvaa. Taikuristaki on lähteny karvaa, mutta ei yhtä paljoa.

Me ollaan molemma jouduttu kurikouluun! Oltiin muka niin huonosti käyttäytyviä yhessä, että meitä piti alkaa kunnolla kouluttaan ja nykyään ei saada ees mennä ovesta ennen ku "isäntä" ja "emäntä" on menny! Joskus "isäntä" jättää meijät oottaan alemmalle porrastasanteelle, että ne saa avattua oven ja mentyä sisälle ja saadaan liikkua vasta sitten ku saadaan lupa, vaikka yläkerrasta tai alempaa joku on avaamassa oveansa. Olis kyllä paljon hauskempaa käyä tervehtimässä ja tutustumassa naapureihin ja niiden lemmikkeihin. Se yläkerran rotikkauros on kyllä aika pelottava... Se tyttö tartteis ainaki 10 kilon puntit jalkoihin, että se sais piettyä sen paikallaan sillon ku satutaan yhtä aikaa ulos. Onneksi se ei ole usein siellä ja se kiertää meidät kaukaa.

Me ollaan käyty tosi monessa näyttelyssäki. Veli on saanu sertin ja Taikuri on vain ollu komiana herrana mukana ja välillä vähän kehässäki. Sai se kyllä sen kaks kertaa ittensä korkusen pystin sieltä erkkarista, ku oli komein uros. Taikurista olis ollu paljon mukavampi vahtia tiellä kulkijoita ku poseerata hienona pokaalin kans. Seki olis ollu kiva, jos ne herkkupalat, millä yrittivät houkutella olemaan kiltisti, oli kaadettu pokaaliin ja pokaali laitettu vähän matalammalle...

 

Käytiin me eläinlääkärissäki molemmat, Taikuri kävi kahesti ja Veli kerran. Ekalla kerralla äiti oli unohtanu Taikurin rokotukset ja se sai viimetingassa ajan, ettei menny passiki umpeen! Tokalla kerralla meistä molemmista otettiin verta jotoki geenijuttua varten ja Veli rokotettiin ja polvet tarkastettiin kans.

Kesälomalla met kävimmä ensin pohjosessa ja sitten etelässä. Pohjosessa met käytiin monta kertaa muutenki. Siellä ku on se Galsi, joka on tosi kiva. Se tykkää juosta mahoton mettässä, mutta me ei oikein pysytä sen vauhissa, niin seurataan sitten vain äitiä ja "isäntää". Se komentaa meitä mettässäki. Ihan tylsää. Äiti on aina vain pyytäny tuleen samaa tahtia, ettei jäädä jälkeen haisteleen poroja ja syömään pupujen kakkaa. Se vasta herkkua onki!

Etelässä oltiin Forssassa ja Tampereella. Siellä oli Tampereella oli iso koira kans, Miki-serkku. Se vain oli niin vanha ja raihnanen, että sitä ei enää ole. Sen kans oli kiva olla sen takapihalla. Saatiin olla siellä niin kauan rauhassa, ku ihmiset huomas, että met mahuttiin portin alta naapurin pihalle, jota ei ollukaan aidattu! Naapurit kyllä oli tosi mukavia ja ne tykkäs meistäki.

Siellä oltiin Sini-tätin luona ja sillä oli kolme frettiä sellasessa tosi isossa häkissä. Ne haisi tosi hassulle Velin mielestä, ku se ei ollu ennen nähny niitä.

Eilen äiti alko ehotteleen Samille, että mentäis taas käymään Sini-tätin luona. Olis kyllä tosi kivaa, ku se paijaa meitä koko ajan ja ottaa meidät aina viereen nukkumaan!

Taikuri ja Veli

sunnuntai, 22. maaliskuu 2009

Mummolassa

Hei pitkästä aikaa!

Me ollaan päästy käymään mummolassa nyt pari kertaa jo tänä keväänä! Äitillä ja Samilla oli vasta hiihtoloma, niin saatiin olla mummolassa sen aikaa, ku äiti ja Sami kävi Näätämössä. Ku siellä Näätämössä oli uus koira, joka oli tullu taloon vasta kaks päivää aiemmin, niin me ei saatu olla mukana, ku ei nuo ihmiset tienny, millanen koira se oikein on, että suuttuuko se muista koirista vai mitä se tekee.

Mutta meillä oliki tosi hauskaa, ku saatiin juosta ulkona vapaana Valtsun kanssa ja vahtia taloa!! Sitä ei saa koskaan tehä kotona kerta. Saatiin herkutella ja nukkua sohvalla papan kanssa ja vaikka mitä!!

Tänään ollaan nyt sitte pikavisiitillä taas, ku Sami meni ostaan auton niin äitin auton renkaat piti tulla hakemaan, että ne ei jää lojumaan papan rengasvarastoon. Meiän piti oottaa tosi kauan, että pappa ja Valtsu tuli kotia, ku ne oli jossain kaupassa muka just sillon ku tultiin!!

Nyt ne kuiteski tuli, niin pitää kiiruhtaa juoksentelemaan!!

Taikuri ja Veli