Nyt ku oon levänny ja leikkiny kunnolla, että on kunto parantunut, niin jaksan kertoa enemmän siitä näyttelystä. Sillon äitienpäivänä äiti heräsi kamalan aikasten ja alko juoksemaan ees taas täällä sisällä. Se tekee sitä vain sillon ku sillä on tosi kova kiire töihin, niin aattelin että se on menossa töihin. Mutta eipä se ollukaan, vaan se otti minut mukaan!
Tai ensin se otti kassinsa ja minun kevythäkin, jossa mie aina nukun öisin, ja vei ne autoon. Sillä aikaa ku se oli viemässä niitä niin mummeli tuliki kylään! Sitten ku äiti tuli takas sisälle niin sillä oli pappa mukana! Vähänkö oli mahtavaa, ku heti aamusta tuli vieraita!
Ei ne kyllä kauaa viipyny, ku ne otti minutki mukaan ja lähettiin äitin autolla jonnekki kauas. Äiti ensin laitto minut istumaan valjaissa toiseen päähän takapenkkiä, mutta ku halusin olla äitin sylissä niin piti vinkua. Sitten se siirsi ne turvavyövaljaan kiinni omaan turvavyöhönsä niin sain olla sylissä.
No kuitenki, ennen ku oltiin perillä niin me pysähyttiin yhellä P-paikalla, eli poropaikalla. En ollukkaan ennen nähny poroa, ku äiti ei ollu ennen herättäny minua ku on ollu poroja tiellä. Haukuin ja murisin sille oikein lujasti ja matalasti, että se ei hyökkäis meiän auton kimppuun. Se auto olis voinu vaikka kaatua!
Sitte ku viiiiiiimein oltiin perillä niin siellä piti ensin odotella äitin ja mummelin sylissä, ku ne tätit jotka oli meitä vastassa etti minun numerolappua. Onneksi se löyty, että mieki pääsin sinne esittäytymään.
Sitten siellä sen kehän laidalla oli jo minun omistajat teltan kanssa ja ne samat ihmiset, ketä oli sillon edellisessäki näyttelyssä. Siellä oli tosi paljon koiria! Ja tosi moni oli samaa rotua ku mie! Äiti ja mummeli käytti minua kävelemässä kehässä ja siellä juoksurataa pitkin monta kertaa ennen ku se näyttely alko. Meiän piti olla siellä ajoissa, ku mie olin heti melkein ensimmäisenä kehässä.
Sitten ku oli minun ja äitin vuoro mennä sinne kehään muiden koirien kanssa niin me ensin mentiin siellä ympyrässä, sitten se täti otti sen ensimmäisen koiran "arvioitavaksi". Mitähän seki arvioi? Oli se perhoskoira seki, kyllähän sen nyt kauas jo näki. Seuraavaksi se pyysi minua kävelemään äitin rinnalla ees taas ja sitten sinne kamalan korkealle pöydälle, missä mulla vähän pelottaa. Se nosteli minua vähän ja sitten se koko ajan puhu sitä englantia sinne pöydän taakse ku se katto minua ja kopeloi minun pyllyä ja kaikki. Se katto minun silmiäki tosi tarkasti.
Sitten ku äiti sai nostaa minut alas niin se setä, joka siellä kehässä oli aina neuvomassa, anto äitille sellasen tyttöjen värisen, vaaleanpunasen nauhan. Se kuulemma tarkotti sitä, että meiän piti jäädä uudestaan kulkemaan sitä ympyrää sinne, koska oon niin perhoskoiran näkönen. Tietenki olen, ku mie olen perhoskoira. Sitten ku ooteltiin hetki niin kuljettiin uudestaan ympyrää ja sitten saatiin semmonen punanen nauha. Se kuulemma taas sitten tarkotti sitä, että mie olin kaikista eniten perhoskoiran näkönen, mutta oikeesti ne muut oli ihan yhtä paljon. Sitten ku kuljettiin taas ympyrää, me oltiin äitin kanssa ekoja, niin sitten sinne meidän edelle tuli koiria ihmisten kanssa ja sitten taas mentiin ympyrässä ja sitten viimein saatiin jo poikien värinset vihreä ja vaaleansininen nauha.
Kaikki kehu minua tosi paljon, ku olin niin kiltisti siellä kehässä ja osasin kulkea tosi nätisti.
Mie olin jo sitten niin väsyny, että meinasin nukahtaa seisaaltani. Mutta jaksoin vielä vähän yrittää poseerata kuvissa, ku Pertti otti minusta monta kuvaa ennen ku lähettiin ajamaan takasin kotia.
Taikuri
P.S. Tässä on se Pertin ottama kuva.
Kommentit