Heippa taas pitkästä aikaa.
Niina-täti ehti jo hermostua, kun äiti ei ole antanu minun käydä koneella painelemassa näitä nappuloita, että saisin tään päivitettyä. Mutta nyt viimeinkin äiti anto.

Tänään äiti heräs tosi aikasten ja se meni heti pesulle ja puki ihan älyttömän nopeesti ja teki ruokaa. Siis kaikki ihan väärässä järjestyksessä ku yleensä se käyttää minua ulkona, käy pesulla, tekee ruokaa ja pukee samalla. Mutta tänään se käytti minua ulkona vasta samalla ku mentiin autoon ja ajettiin hirveetä vauhtia jonnekki kauas, missä oli monta samanlaista koiraa ku mie. Koiraäitiki oli siellä ja se oli tosi kiva. Sitte me mentiin kaikki sellaseen toisenlaiseen autoon ja meitä oli monta koiraaki. Minun ois muka pitäny olla äitin sylissä monta tuntia, mutta sen yhen boksin päällä oli paljon kivempaa. Mie sitte nojailin minun uuteen ihmiskaveriin ja torkuin, ku se oli niin mukava.

Sitten me oltiin kohta perillä Kajjjaanissa ja siellä oli tosi monta koiraa, joille mie haukuin oikein pontevana autosta. Mutta sitte ku pääsin ulos niin ne oliki vähä isompia. Sitte äiti hoki mulle että: "Pissille!" ihan niinku oisin ehtiny lirutella siellä hajujen keskellä!

No sitte se otti minut viimein syliin ku jonotettiin johonki isoon valkoseen kuplaan, vähän niinku igluun. Siellä kuplassa oli vielä enemmän koiria ja mulla vähän meinas pelottaa ku ne kaikki haukku niin paljon. Mutta äiti laitto mulle minun uuden kevythäkin kasaan ja minut sinne sisälle turvaan. Sitte oli paljon parempi. Sitte vähän ajan päästä se otti minut ulos sieltä ja päästi minut maahan ja nosti pöydälle paijattavaksi. Sitte näinki, että ei siellä ollukaan mitään pelottavaa niin oli heti paljon kivempaa.

Äiti oli kyllä ihan ihmeellisen hermona ja nosti minun häntää koko ajan minun selän päälle ihan ku en ite osais. Vähän ajan päästä se nosti minut maahan ja me mentiin sinne aukeelle paikalle, missä kaikki muut koirat oli jo käyny juoksentelemassa. Viimeinkin. Sinne kyllä tuli vain yksi toinen koira ja se ois ollu tosi kiva kaveri, mutta ei äiti antanu minun leikkiä sen kanssa. Mutta sitten me äitin kanssa juostiin ympyrää ja sitten se nosti minut pöydälle ja se setä, joka tuli jostain tuli ja katto minun hampaat ja tarkisti, että mulla on korvat ja pippeli ja kaikki. Sitte me päästiin äitin kans taas juokseen, mutta ees taas. Sitte meän piti seisoa, eikä äiti antanu minun istua ollenkaan, vaan se kehu kokoajan, ku "osasin" pitää häntäni ylhäällä. No tietty osasin, ku siellähän sen kuuluu olla perhoskoirilla. Joskus tuo äiti on ihan pöljä.

Kuitenki, meän piti vielä kerran juosta ympyrää, muttei enää oikein huvittanu, mutta sitten me saatiin joku sininen nauha ja joku lappunen ja mentiin takas muitten luo. Vähän oli kivaa.

Kaikki kehu minua oikein hyväksi koiraksi ja esiintyjäksi. Nii ja siinä lapulla luki jotain ihmisten kielellä ruottiksi, että mulla on täyteläinen nokka ja erittäin kaunis pääja hyvä turkki ikäisekseni ja jotain muuta. En muista kaikkea. Ehkä äiti joskus kirjottaa minun puolesta tänne sen, ku sen pitäis osata ruottia ku sillä on joku ylioppimistodistus siitä että se osaa sitä pitkästi (en kyllä usko ku ei se koskaan puhu sitä). Mutta minun koiraäitin isä sano että se oli todella hyvä, niin sen täyty olla tosi hyvä, ku se tietää semmosista.

Mutta kotimatkalla olin jo niin väsyny, että piti nukkua koko matka, vaikka oisin halunnu vahtia. En jaksa enää kirjottaa niin jatkan sitte joskus lisää ja kerron kaikkea muuta kivaa.

Taikuri